Liiketoimintasuunnitelmakilpailu
Venture Cup -liiketoimintasuunnitelmakilpailuun voi osallistua missä tahansa sen vaiheista. Syksyn Ideavaiheessa kilpailevat liikeideat ja talven Suunnitelmavaiheessa liiketoimintasuunnitelmat.
Tuomarit ja asiantuntijaraatilaiset arvostavat töissä innovatiiivisuutta, kasvupotentiaalia ja toteuttamiskelpoisuutta. Kaikista Idea -ja Suunitelmavaiheen töistä annetaan kirjalliset palautteet, jotka auttavat liiketoiminnan kehittämisessä.
Kilpailutöiden arvioinnissa on mukana pääomasijoittajia, yrittäjiä, innovaatioasiamiehiä ja muita yrittäjyyden asiantuntijoita.
Kaikki Venture Cupin tuomarit, ohjaajat sekä kilpailuorganisaation jäsenet sitoutuvat kirjallisesti viiden vuoden salassapitovelvollisuuteen.
Teemana energiatehokkuus
Kaudella 2009-2010 Venture Cupin teemana on energiatehokkuus. Paras energiatehokkuuteen liittyvä liiketoimintasuunnitelma saa 10 000 euron lisäpalkinnon.
Teema ei vaikuta töiden arvosteluun varsinaisessa kilpailussa, vaan kaikkien aiheiden kilpailutyöt ovat samalla viivalla.
Joukkue voi saada sekä lisäpalkinnon että kilpailuvaiheen yleisen palkinnon.
Ideavaihe: Liikeidea
Palautuspäivä: keskiviikko 11.11.2009 klo 1200
Palkinnot: 5 x 1 000 euroa
Suunnitelmavaihe: Valmis liiketoimintasuunnitelma
Palautuspäivä: keskiviikko 10.3.2010 klo 1200
Palkinnot:
1. palkinto - 25 000 euroa
Tutkimuslähtöisten liikeideoiden lisäpalkinto - 10 000 euroa.
Lisäksi tuomaristolla on mahdollisuus jakaa erilaisia kannustepalkintoja. Yhteensä palkintoja on jaossa noin 100 000 euron arvosta.
Arabus, Helsinki Business and Science Park ja Technopolis lahjoittavat toimintaympäristöpalkinnot valitsemilleen hankkeille.
Fondia Oy palkitsee parhaimmiston Setup- tai Review-juridiikanhallintatuotteella.

